Tammikuun 18:sta 2000 lahtelaisessa Ararat-pizzeriassa tapahtuneet murhat ovat Suomen järjestäytyneen rikollisuuden raaimpia ja pahimpia välienselvittelyjä. Armottomassa, mutta vain puolisen minuuttia kestäneessä ammuskelussa kuoli kolme ihmistä. Uhreina olivat Bandidos MC:n silloinen puheenjohtaja Björn ”Bempa” Isaksson, Bandidos-jäsen Sakke Pirra ja Bandidos-myönteisen Black Rhinos -kerhon presidentti Juha Jalonen.

Ravintola ararat lahti

Näiden lisäksi loukkaantuneita oli neljä henkeä, joista kaksi täysin kerhoihin ja tapahtuneisiin liittymätöntä henkilöä. Kokonaisuutena pizzeriassa oli ammuskelun aikana yli 20 ihmistä.

Ampujia olivat Eikka Lehtosaari, Sami Koivula ja Pertti Hämäläinen. Lehtosaari ja Koivula tuomittiin murhista ja murhan yrityksistä. Aseina käytettiin haulikkoa, revolveria ja pistoolia. Hämäläinen tuomittiin murhan yrityksestä. Lisäksi ampujia kuljettanut Esa Lampinen tuomittiin avunannosta kolmeen murhaan. Tapahtumien aikaan ampujat kuuluivat Cannonball MC:n Lahden chapteriin, mutta seuraavana vuonna se erkani moottoripyöräkerhosta ja muodosti Rogues Galleryn.

Ammuskelu tapahtui oikeudenkäynnin lounastauolla, joten poliisit olivat pian paikalla eivätkä ampujat ehtineet pakoon vaan heidät pidätettiin heti pizzerian ulkopuolella. Isku oli kosto aiemmasta Bandidos