Rikosten maailmasta

Näyttää: 1 - 10 of 26 TULOKSISTA
henkilöt

Esko Eklund – Etsintäkuulutettu Cannonball-johtaja

Esko ”Sakke” Eklund on suomalainen rikollinen, joka on toiminut merkittävässä roolissa Cannonball MC:ssä, ollen mm. Heinolan chapterin johtaja. Eklundin on katsottu olevan Cannoballin viimeisin johtaja, sillä hänet nimettiin vastaajaksi Cannonball MC:n lakkauttamiskanteessa. Cannonball ei ole itse vahvistanut julkisuudessa Eklundin presidentin asemaa ja Eklund itse on väittänyt eronneensa Cannonballista jo vuonna 2019 ja kiistänyt olevansa kerhon …

henkilöt

Frank Lucas – Harlemin huumekauppias

Frank Lucas (1930-2019) oli merkittävä huumekauppias New Yorkissa 1960- ja 1970-luvuilla. Lucas tuli tunnetuksi erityisesti heroiinin salakuljettamisesta Aasiasta Yhdysvaltoihin. Legendan mukaan heroiinia tuotiin maahan mm Vietnamin sodassa kuolleiden amerikkalaisten sotilaiden arkuissa. Hänet pidätettiin 1976 ja tuomittiin vankilaan 70 vuodeksi. Hän kuitenkin teki yhteistyötä viranomaisten kanssa ja lopulta vapautui vankilasta 1991. Lucasin elämästä tehtiin vuonna 2007 …

henkilöt

Janne ”Nacci” Tranberg

Janne ”Nacci” Tranberg on mahdollisesti jopa 2000-luvun tunnetuin suomalainen ammattirikollinen. Vuonna 1974 syntyneen Naccin alkuperäinen sukunimi oli Hamppunen, mutta hän vaihtoi sen myöhemmin Tranbergiksi. Lempinimen ”Nacci” hän sai 1997 tehdyn rikoksen mukaan, kun hän reilu parikymppisenä ajoi yöllisen sanaharkan jälkeen kostoksi autolla nakkikioskin jonoon syyllistyen siinä viiteen tapon yritykseen. Janne itse väänsi myöhemmin nimen nakki …

henkilöt

Bernard ”Bernie” Madoff 

Bernard ”Bernie” Madoff (1938-2021) oli amerikkalainen investoija, joka kuitenkin osoittautui massiivisen ponzi-huijauksen luojaksi. Eli käytännössä uudet sijoittajat maksoivat vanhojen sijoittajien tuottoja. Madoffin huijaus paljastui 2008 finanssikriisin jälkimainingeissa kun pelästyneet sijoittajat halusivat nostaa pois rahansa ja selvisi, ettei niitä ollut olemassakaan. Kaikki rahat oli kuitenkin käytetty edellisten sijoittajien maksamien tuottojen maksamiseen. Huijauksen arvioidaan olevan kaikkien aikojen suurin …

henkilöt

Marko Lönnqvist

Marko Lönnqvist oli suomalainen ammattirikollinen, joka tuli suuren yleisön tietoisuuteen omaelämäkerrallisen kirjansa Elämäni Gansterina (2016) ansiosta. Rikostoimittaja Jarkko Sipilän toimittama kirja oli Suomessa myös merkityksellinen sillä se tavallaan avasi tien suomalaiselle true crime-kirjallisuudelle, jota on on tullut Lönqvistin jälkeen paljon lisää. Sanavalmis Lönnqvist myös promosi näkyvästi kirjaansa ja ivaili Cannonbalille avoimesti pitkän vankilatuomionsa suorittamisen jälkeen. …

henkilöt

Hushpuppi – Ramon Abbas

Ramon Abbas, joka tunnetaan parhaiten mm. Instagram käyttäjänimellään Hushpuppi on Nigeriasta lähtöisin oleva huijari ja ammattirikollinen. Hän tuli suurella yleisölle tunnetuksi ylellisen elämätapansa esittelystä Instagrmissa. Luksusvaatteita, urheiluautoja, matkustamista yksityiskoneella ja hulppea kattohuoneisto Dubaissa. Suuri yleisö ei kuitenkaan tiennyt, mistä Hushpuppi oli rahansa hankkinut. Hushpuppi syntyi vuonna 1982 ja varttui hyvin köyhänä Nigerian Lagosissa. Parikymppisenä hän …

henkilöt

Ari ”Ronksu” Ronkainen

Ari ”Ronksu” Ronkainen on tällä hetkellä vankilassa istuva suomalainen ammattirikollinen. Hän oli osa merkittäviä 2010-luvun suomalaisia rikostapauksia ja Cannonbal MC:n jäsenenä hän oli sivuroolissa useamman ex-Cannonball-jäsenen kirjassa. Ronkainen nousi lyhytaikaisesti Cannonballin johtoon pitkäaikaisen presidentin Jari Uotilan kuoltua. Mutta päätyi tämän jälkeen pian vankilaan huumerikoksista. Hän kuitenkin erosi kerhosta 2017 Cannonballista lähtemisen jälkeen Ronkainen oli myös …

henkilöt

Paul Le Roux

Paul Le Roux on suuren luokan kansainvälinen huumekauppias ja kyberrikollinen. Le Roux syntyi Zimbabwessa(silloinen Rhodesia) vuonna 1972. Perhe kuitenkin muutti Etelä-Afrikkaan vuonna 1982. Pian tämän jälkeen hän kiinnostui tietokoneista ja ohjelmoinnista, johon hän omisti suuren osan nuoruudestaan. Nuorena aikuisena Le Roux muutti moneen kertaan ympäri maailmaa tehden monenlaisia ohjelmointiin liittyviä töitä. Hän asui sekä Britanniassa, …

henkilöt

Viktor But – Venäläinen asekauppias

Viktor But (Ви́ктор Бут) on venäläinen rikollinen ja asekauppias. Hän syntyi 1967 ja teki nuorena uraa Neuvostoliiton armeijassa, toimien kääntäjä osaten sujuvasti useita eri kieliä. But kuitenkin myi ja kuljetti Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen armeijan aseita konfliktialueille Afrikkaan, Aasian ja Lähi-Itään 90-luvulla ja 2000-luvun alussa. Tämän seurauksena hän myös ansaitsi lempinimen kuoleman kauppias. Vuonna 2005 julkaistu elokuva …