
Camorra sanalla viitataan Napolin alueen mafiaan ja se on varmaankin Sisilian Cosa Nostran jälkeen Italian tunnetuin rikollisjärjestö. Camorran syntyä on vaikea yksiselitteisesti jäljittää, mutta sen juuret ulottuvat vähintään 1700-luvulle asti. Sisilian mafiaan verrattuna Camorra on kuitenkin vähemmän hierarkkinen, se muodostuu monista erillisistä klaaneista, jotka ovat usein myös taistelleet verisesti keskenään.

Viimeisimmät poikkeuksellisen veriset ja näkyvät klaanien välienselvittelyt nähtiin 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä Di Lauron klaanin ja Secondiglianon klaanin välillä. Napolissa Camorran toiminta on ollut näkyvimmillään Scampian lähiössä ja Forcellan kaupunginosassa Napolin keskustassa.

Vuonna 2021 napolilainen syyttäjä Giovanni Melillo mainitsi tämän hetken vahvimmiksi klaaneiksi Mazzarellan klaanin ja useammasta klaanin yhteenliittymän Alleanza di Secondiglianon.
Camorra johtaja Suomessa
Mielenkiintoinen detaljilinkki Camorran ja Suomen välillä on, että etsintäkuulutettu Camorran jäsen Antonio Alberino pakoili 1995 useita kuukausia Suomessa, majoittuen Espoon Leppävaarassa.
Gomorra (Camorra fiktiossa)
Ehkä tunnetuimman kuvauksen Camorrasta on esittänyt italialainen journalisti Roberto Saviano, joka julkaisi vuonna 2006 laajasti Camorran toimintaa kuvaavan kirjan nimeltään Gomorra. Kirjan pohjalta tehtiin vuonna 2008 samanniminen elokuva ja kirjaan myös löyhästi pohjautuva Gomorra-niminen tv-sarja alkoi vuonna 2014 ja tähän mennessä on tehty yhteensä viisi tuotantokautta.
Camorra 2000-luvulla
1980-luvulta lähtien Camorra lähti aiempaa vahvemmin huumekauppaan ja tätä kautta se on toiminut myös Espanjassa Atlantin yli tulevien huumeiden takia. 2000-luvun alussa Secondiglianon kaupunginosan erittäin avoimen huumekaupan takia se nimettiin epävirallisesti Euroopan suurimmaksi huumeiden kauppapaikaksi.
Huumeiden ohella Camorra kuitenkin tekee monenlaista muutakin businestä, laitonta sekä laillista. 2000-luvulla Camorra on tullut tunnetuksi Campanian jätehuoltobusineksen hallinnasta, myrkyllisten jätteiden kuten asbestin ja teollisuuskemikaalien dumppauksesta sekä moninaisista tuoteväärennyksistä esimerkiksi elintarvikkeiden osalta.
2000-luvulla näkyvimmät ja pahimmat Napolin klaanien välienselvittelyt nähtiin vuosina 2004-2005. Italiaksi tätä sotaa kutsuttiin nimellä La faida di Scampia, Scampian lähiön mukaan, joka on kuulunut Camorran vahvimmin hallitsemiin kaupunginosiin. 2000-luvun Camorran raaimpiin veritekoihin kuuluu myös syyskuussa 2008 nähty tapaus, jossa Casalesin klaanin miehet tappoivat kahdeksan afrikkalaistaustaista diileriä Napolin pohjoispuolella Castel Volturnossa.
2000-luvulla trendiksi on muodostunut myös yhteistyö Albanian mafian sekä valtaansa Italiassa kasvattaneiden nigerialaisten rikollisjärjestöjen kanssa. Toisaalta kun vanhoja klaanipomoja on pistetty vankilaan, ovat hyvin nuoret rikolliset ottaneet haltuun joitain alueita ja tilanne on muuttunut pirstaleisemmaksi. Tätä kehitystä on kuvattu Roberto Savianon kirjassa La paranza dei bambini ja sen pohjalta tehdyssä elokuvassa (englanniksi piranhas). Nuoret ja jopa teinit ovat olleet taistelemassa Napolin naapurustojen hallinnasta.
Toisaalta perinteisesti miesten johtaman järjestön johtoon on noussut myös naisia, suurelta osin siitä välttämättömyydestä, että monien perheiden kaikki miehet olivat päätyneet vankilaan ja ainoastaan klaanin johtajien verisukulaisiin uskallettiin viime kädessä luottaa. Tunnettu tällainen naispomo on syksyllä 2021 pidätetty Maria Licciardi.